Raitiotien rakentaminen Aviapoliksen asemalta Rälssitielle

Seuraa raitiotien rakentamisen edistymistä Aviapoliksen aseman ja Rälssitien välillä. Ratikka kulkee tulevaisuudessa lentoasemalta Pakkalaan muun muassa Jumbon ja uuden ilmailumuseon kautta.

Hankkeen vaihe
Meneillään
Hankkeen aikataulu
-
Ilmakuva Plootukalliosta Aviabulevardin suunnasta

Työmaat sijaitsevat Veromiehen ja Pakkalan alueilla Aviapoliksen aseman, Muuran ja Pakkalanrinteen asuinalueiden sekä kauppakeskus Jumbon välillä.

Raitiotien jatko Aviapoliksen asemalta lentoasemalle ja lopullinen päätepysäkki päätetään myöhemmin.

Ratikan työmaa-alueet ja liikennejärjestelyt

Ratikan reitti, työmaat ja liikennejärjestelyt Vantaan karttapalvelussa

Näin rakentaminen etenee

Tietoja päivitetään rakentamisen edetessä. Alustava aikataulu voi muuttua esimerkiksi sääolosuhteiden takia. Sisällöt päivitetty 28.1.

Tammikuu 2026

  • Jatkamme louhintatöitä Plootukalliolla.

Helmi-maaliskuu 2026

  • Helmikuussa aloitamme louhintatyöt Aviakujalla.
  • Helmikuussa aloitamme työnaikaisten bussipysäkkien rakentamisen Pakkalantien ja Turbiinitien ympäristöissä.
  • Maaliskuussa avaamme Muuranaukion kohdalle Toiselle Savulle uuden työmaaliittymän.

Huhtikuu 2026

  • Huhtikuussa otamme Aviabulevardin välillä Karhumäenportti–Tikkurilantie työmaan toimintojen käyttöön. Ajoneuvoliikenteen kiertoreitti kulkee Turbiinitien kautta.
  • Aviakujalle aukeaa bussien kääntöreitti ja ajantasauspaikka.
  • Huhtikuussa valmistelemme Osuustien eteläpuolta työmaan käyttöön.

Toukokuu 2026

  • Toukokuussa valmistelemme Osuustien pohjoispuolta työmaan käyttöön.

Kesäkuu 2026 eteenpäin

  • Kesäkuusta lähtien Osuustien pohjoispuoli ja myöhemmin loppuvuodesta Osuustien eteläpuoli muuttuu työmaaksi.
  • Kesästä alkaen ajoneuvoliikenteen kiertoreitit kulkevat Lentoasemantien/Pakkalantien kautta. Virkatie pysyy rakentamisen aikana auki poikittaiselle liikenteelle.
  • Osuustiellä Antaksentie–Silvastientie väli on auki poikittaiselle liikenteelle rakentamisen aikana.

Lisätietoja

Ratikkatiimi

ratikka@vantaa.fi

Vantaan ratikkaan ja raitiotien rakentamiseen liittyvät palautteet ja kysymykset

Uutiskirje

Tilaa ratikan uutiskirje

Saat uutiskirjeen suoraan sähköpostiisi ja pysyt ajan tasalla ratikkahankkeen etenemisestä!